Turkistarhasta tehty rikosilmoitus


Tarhalla kuvattiin kolme kertaa vuosien 2011 ja 2012 aikana. Joka kerralla tarhalla oli sairaita eläimiä: paljon silmätulehduksia ja vammautuneita raajoja. Yhdellä ketulla tulehdus oli levinnyt koko naaman alueelle ja valui mätää. Eräs hyvin sairas kettu makasi likaisen häkkinsä pohjalla kykenemättä nousemaan. Tätä kettua ei oltu ruokittu. Seuraavalla kuvauskerralla kaksi kuukautta myöhemmin kettu oli kuolleena häkissään.

 

Joka kerralla osalla eläimistä oli homeista tai matoista ruokaa. Häkkeihin oli jätetty kuolleita eläimiä selvästi pitkäksi aikaa. Yksi kuolleista eläimistä kuhisi matoja. Myös kuolleille eläimille oli jaettu ruokaa, joka oli homehtunut. Osassa häkeistä oli kuolleita eläimiä yhdessä elävien kanssa.

 

Kaikilla tarhan eläimillä ei ollut vettä saatavilla. Eläimet olivat selvästi janoisia. Ne joivat halukkaasti kuvaajien tarjoamaa puhdasta vettä.

- Videot ja viranomaistarkastukset osoittavat, että tarhaajat eivät kykene noudattamaan edes olemassa olevia lakeja, sanoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille –yhdistyksestä. – On selvää että villit petoeläimet eivät sovellu lainkaan häkkikasvatukseen.

 

Tarhasta on molempina vuosina tehty eläinsuojeluilmoitus. Vuonna 2011 tehty ilmoitus ei ollut seuraavana vuonna johtanut muutoksiin tarhalla.

 

Vuonna 2012 kuvaajat jättivät yhteen varjotaloon kameran tarkkailemaan eläinten elämää. Tässä varjotalossa oli havaittu sairaita eläimiä. Tarkastusta tekevä eläinlääkäri ei kävellyt kameran ohi. Videolla kuitenkin näkyy, miten tarhaaja tappaa kettuja sähköiskulla peräaukkoon ja suuhun.

Tarhan omistajalla on kaksi turkistarhaa, ja hän on hakenut lupaa niiden laajentamiseen. Laajentamisen jälkeen tarhasta on tulossa hyvin suuri.

 

Katso lisää kuvia tarhalta!