Tutkimukseen kuuluu 83 turkistarhaa, jotka sijaitsevat 35 kunnan alueella Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Lapin, Varsinais-Suomen, Keski-Suomen ja Etelä-Karjalan maakunnissa.  Suurin osa kuvatuista tarhoista on alueilla, joilla tarhausta harjoitetaan eniten.

Tarhoista 44 kasvatti kettuja, 72 naaleja, 15 supikoiria ja 15 minkkejä. Monet tarhoista kasvattivat siis useaa eri eläinlajia. Kuvatuista tarhoista 24 on saanut tarhaajien yhdistyksen myöntämän sertifikaatin merkiksi hyvästä tuotannosta.

Eläinten olot tarhoilla olivat erittäin huonot. Häkit olivat poikkeuksetta lähes täysin virikkeettömiä. Eläinten yksilöllinen hoito tarhoilla oli mahdotonta.

Virikkeettömyyden aiheuttama henkinen kärsimys näkyy huonosti videolla ja valokuvissa, joissa ei ole mahdollista esittää sitä, miten päivästä toiseen eläimen elämässä ei tapahdu mitään. Kuitenkin joka kolmannella tarhalla havaittiin verraten lyhyenkin tarkkailun aikana stressistä ja henkisestä pahoinvoinnista kertovia käytöshäiriöitä.

Yleisimmät näkyvät vammat ja sairaudet tarhoilla olivat silmätulehdukset ja -vammat, korvavammat ja ientulehdukset tai ikenien liikakasvu sekä hoitamattomat haavat.

Silmätulehduksia havaittiin yli 90 %:lla tarhoista ja korvavammoja 55 %:lla. Silmätulehdukset ovat yleisimpiä naaleilla, joita kasvattavista tarhoista 96 %:lla havaittiin silmätulehduksia. Useissa tapauksissa tulehtunut silmä oli täysin tulehduseritteiden peitossa ja umpeen muurautunut. Monilta eläimiltä puuttui toinen tai molemmat korvat jostain syystä kokonaan, tai korva oli pahasti vammautunut ja märkivä.

Lisäksi seitsemällä tarhalla oli eläimiä, joilla oli oletettavasti niin paha sisäkorvan tulehdus, ettei eläin kyennyt pitämään päätään suorassa.

Ikenien liikakasvu on hopeakettujen perinnöllinen sairaus. Liikakasvua tai ientulehduksia oli puolella hopeakettutarhoista. Joissain tapauksissa eläin ei liikakasvun vuoksi pystynyt sulkemaan suutaan eikä hampaita näkynyt.

Näkyvämmät vammat olivat myös melko yleisiä. Tarhoista 34 %:lla oli eläimiä, joilla oli avohaavoja. Edelleen 15 %:lla tarhoista oli eläimiä, joilta puuttui kokonaan jokin raaja tai häntä. Usealla näistä eläimistä jäljellä oleva tynkä oli verinen ja parantumaton. Muita pahoja, liikkumista vaikeuttavia vammoja tai muuten huomattavan sairaita eläimiä oli 20 %:lla tarhoista.

Luonnossa kettujen, naalien ja supikoirien elinalueet ovat useiden neliökilometrien laajuisia. Luonnonvaraisten minkkien reviirit noudattelevat yleensä rantaviivoja, ja ne voivat olla useiden kilometrien mittaisia.

Kaikilla kuvatuilla tarhoilla eläimiä pidettiin hyvin pienissä häkeissä. Joka kolmannella tarhalla osa häkeistä oli rikki tai huonokuntoisia tai niistä puuttuivat säädösten vaatimat hyllyt. Lisäksi 15 %:lla tarhoista osa häkeistä oli kuvaajien arvion mukaan poikkeuksellisen ahtaita.
Tarhojen yleinen siisteys vaihteli melko paljon. Kuvaajien havaintojen mukaan 44 %:lla tarhoista oli yleistä epäsiisteyttä, rakenteiden huonokuntoisuutta tai näkyviä ympäristöongelmia. Kuolleita eläimiä oli häkeissä elävien kanssa 18 %:lla ja muualle tarhalle jätettyjä kuolleita 32 %:lla tarhoista.

Yleinen epäsiisteys ei kuitenkaan korreloinut aiemmin mainittujen, eläinten pahoinvoinnista kertovien mittareiden kanssa – toisin sanoen esimerkiksi avohaavoja tai silmätulehduksia oli lähes yhtä todennäköisesti paremmin tai huonommin hoidetuilla tarhoilla. Myöskään mahdollinen sertifiointi ei korreloinut millään tavalla näiden mittareiden kanssa. Tämän voidaan tulkita kertovan siitä, ettei yksilöllinen hoito ole tuhansia eläimiä pitävillä tarhoilla mahdollista, vaikka tarhaaja yrittäisikin hoitaa tehtävänsä hyvin. Tehotuotannossa jossa eläintä kohdellaan pelkkänä tuotteena, on pahoinvointi väistämätöntä.