|
Facebook
|
|
Pysy ajantasalla kansalaisaloitteen vaiheista
|
| Ota yhteyttä poliitikkoihin Lähetä palautetta kansanedustajille oheisen lomakkeen kautta, ja vaadi heitä ryhtymään toimiin turkistarhauksen alasajamiseksi. |
| Oikeutta eläimille -yhdistys toimii täysin vapaaehtoisvoimin, eikä saa tukea valtiolta. Siksi juuri sinun antamasi tuki järjestölle on äärimmäisen tärkeää. Lahjoitusten avulla pystymme jatkamaan eläinten hyväksi tehtävää työtä.
Lahjoita tästä
|
| Anna palautetta vaateliike Haloselle Suomessa toimii edelleen lukuisia yrityksiä, jotka eivät ole sitoutuneet turkittomuuteen. Näistä merkittävin on vaateliike Halonen Kokoturkkien laskettua suosiotaan on turkissomisteiden käyttöä lisätty. Kettuturkiksista yli 90% päätyy somisteiksi esimerkiksi hupunreuniksiin.Vuosia kestäneestä kampanjoinnista huolimatta Halonen jatkaa edelleen turkissomisteiden myyntiä. Halosen omilla nettisivuilla voit antaa palautetta ja auttaa heitä tekemään päätös olla myymättä turkiksia. Puh. 020 742 7500 Eri myymälöiden numerot paikkakunnittain halonen@halonen.net etunimi.sukunimi@halonen.net Lista turkisvapaista liikkeistä |
| Tule mukaan eläinoikeustoimintaan Oikeutta Eläimille toimii eläinten puolesta monin eri tavoin. Uudet ihmiset ja toimintaideat ovat aina tervetulleita. Lisätietoja Oikeutta Eläimille -yhdistyksen sivuilta. Liity infolistalle sivun alalaidasta! Saat sähköpostitse ajankohtaisia uutisia ja tietoa eläinoikeustoiminnasta. |
| Keskustele ja levitä tietoa Eläimet eivät voi puhua omasta puolestaan, mutta sinä voit vaikuttaa eläinten asemaan monella eri tavalla. Puhu ystäviesi, tuttujesi ja työkavereidesi kanssa, kirjoita yleisönosastoille, anna palautetta kauppoihin ja osallistu nettikeskusteluihin. Tuo aihetta esille senkin jälkeen, kun se ei enää ole esillä mediassa. Jaettavaa materiaalia voit pyytää osoitteesta info@oikeuttaelaimille.net. |
Lahjoitustoivelista
Otamme mielellämme vastaan erilaisia materiaalilahjoituksia. Jos haluat tukea toimintaamme tällä tavalla, ota yhteyttä info@oikeuttaelaimille.net niin sovitaan tarkemmin!
Esimerkiksi seuraavanlaiset, hyvälaatuiset lahjoitukset olisivat hyödyksi: